Mestari otti ison valokuvakansion käteensä ja tarkasteli sitä hetken. Siitä onkin aikaa, kun viimeksi tätä selailin, hän ajatteli. Kansio oli perhealbumi, täynnä valokuvia eri vuosilta. Oli kuvattu vauvoja, syntymäpäiviä, matkoja, joulukoristeita, leipomista, arkea, aamuja, iltoja, hiihtoa, luistelua, uimista, retkeilyä - lähes kaikkea mahdollista mitä lapsiperheen elämään voikaan kuulua. Miten aika rientää, mestari ajatteli. Hän muisteli lapsia. Millaisia he olivat ja mikä oli kellekin ominaista? Mestarin kasvoille nousi ensin hymy, mutta sitten hän menikin vakavaksi. Millainen hän itse oli ollut tuolloin? Mitä hän oli ajatellut vanhemmuudesta, kun lapset syntyivät? Miten helposti asiat tuntuvatkin itsestään selviltä, mestari murahti lähes ääneen ja tunsi itsesyytöksen tunteen nousevan pintaan. Olenko ollut läsnä riittävästi? Olenko todistanut olevani hyvä vanhempi? Olenko ollut liian tiukka? Mitähän lapset mahtavat minusta nyt ajatella? Tästä täytyy puhua, hän päätti.