Ajatuksia lapsen osallisuuteen kriisin keskellä

Tänä keväänä perheissä ympäri maapallon on herätty aivan uudella tavalla tarkastelemaan lapsen oikeutta opetukseen. Suomenkin kouluissa yhden viikon aikana jouduttiin ratkaisemaan, kuinka tämä oikeus on mahdollista taata kaikille muuttuneessa tilanteessa. Kodin seinien sisälle suljetuissa perheissä lapsen koulupäivät ja tehtävät ovat tulleet lähelle kaikkia perheenjäseniä. Monessa perheessä ne ovat pitkälti määrittäneet ja rytmittäneet arkipäivien kulun.

Ensimmäiseksi puheenaiheeksi on tietysti noussut tehtävien laatu ja määrä. Ruokapöytien ääreen kasatut koulukirjat ja tehtävänannoissa käytetyt kirjavat käytännöt ovat heittäneet koulunkäynnin koko perheen yhteiseksi haasteeksi. Alun käytännön haasteiden jälkeen taustalta on kuitenkin noussut pintaan uudet huolet. Yksi vanhempien suurimmista huolista on liittynyt lapsen osallisuuden kokemiseen. Tätä pohtiessaan aikuiset ovatkin oikean huolen äärellä. Lapsilla on suuri tarve kuulua omaan ikäryhmään ja olla osa suurempaa yhteisöä. Lyhyessä ajassa tämä on konkretisoitunut niin meille aikuisille kuin lapsillekin. 


Mitä kaikkea pitää tehdä, jotta lapsemme pysyvät mukana koulun arjessa? Miten voimme taata lapselle tunteen osallisuudesta vaikka elämme eristettynä muista ihmisistä? Nämä pohdinnat ovat korona-kriisin aikana heränneet laajempaan tietoisuuteen. Ajatukset eivät kuitenkaan ole uusia kaikissa perheissä. Aiemminkin näiden kysymysten parissa on valvottu öitä. On nimittäin perheitä, joissa lapsi ei meinaa istua peruskoulumme haluamaan muottiin. Pelko siitä, että oma lapsi jää ulkopuolelle voi muuttua äkkiä ylitsepyyhkäiseväksi epätoivoksi.

Kaikkien voimat eivät ole aiemminkaan riittäneet käydä koulussa täysiä päiviä. On lukuisia syitä siihen, että lapsi ei pysty kannattelemaan yksin koulutyöstä lankeavaa taakkaa. Ensiarvoisen tärkeää näissä tilanteissa on, että me aikuiset osaamme löytää lapsen arjesta ne toimivat palat, joilla lapsi pysyy koulutyössä mukana. Jokainen lapsi kaipaa arkeen selvästi osoitettuja arjen paloja, joiden onnistumiseen hän aidosti pystyy vaikuttamaan. Näistä huolehtimalla kasvaa ymmärrys siitä, että näin toimien riitän ja olen osallinen samaan kuin muutkin. Ja voin sanoa, että sellaisen lapsen katseessa, joka alun vaikeuksien jälkeen alkaa hahmottaa pärjäävänsä omillaan, on vahvaa toivoa.

Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen arkeen ja opetukseen. Nämä asiat ovat nyt nousseet laajempaan tarkasteluun tässä epätavallisessa tilanteessa. Äkillinen kriisi on ajanut meidät pohtimaan monia perusasioita uudesta näkökulmasta, niin myös koulunkäyntiä. Vaikka muutos on ollut nopeutensa vuoksi raskas, on kuitenkin tärkeää että se on alkanut. Uskon, että muutoksen myötä yhä useammalle lapselle voidaan löytää uudenlaisia mahdollisuuksia koulun suorittamiseen. Pidetään jatkossakin huoli, että kaikille lapsille löytyy toimivat käytännöt. Pidetään huoli kaikkien lasten turvallisista koulupäivistä ja osallisuuden tunteesta.

0 0
Feed